Tulevat esiintymiset

Ei tulevia esiintymisiä tiedossa.

Kaikki esiintymiset

Yhteystiedot

Tulus

tulus@tulus.org

Kuoronjohtaja
Esa Jaakkola

etunimi.sukunimi@tulus.org

 

Haluatko laulamaan?

 

Historia

Sanna Pulkkisen vuonna 1991 perustama gospelkuoro on kulkenut pitkän tien, jonka varrelle mahtuu musiikin koko kirjo levyiltä lavoille ja musiikkinäytelmistä draamallisiin konsertteihin.

1991–1995

Alkutaival

Vuonna 1991 musiikinopiskelija Sanna Pulkkinen ryhtyi ystäviensä innostamana perustamaan gospelkuoroa. Sannalla oli mielessään haave kuorosta, jossa laulajien persoonat tulevat esiin ja jossa kokeillaan uusia ja erilaisia kuoroilmaisun muotoja musiikin syventämiseksi. Ajatusten pohjalta syntyi syksyllä 1991 Gospelkuoro Tulus. Tulus-nimi nousi sanasta tulukset, joka taas on ikiaikainen tulentekoväline. Tuluksilla isketään kipinä, joka sytyttää liekin.

Ensimmäisen väläyksen Tuluksesta yleisö sai joulun alla Adventtiyön messussa Jyväskylässä. Keväällä kuoro yhdisteli teatterin ja musiikin keinoja ja toteutti juonellisen musikaalin "Tommin pääsiäinen". Syksyllä 1992 kuoron koko kasvoi melkoisesti, ja keväällä -93 kuoro matkusti Karjalan Aunukseen. Vierailut paikallisessa lastenkodissa ja koulussa antoivat elämyksiä niin kuulijoille kuin esiintyjillekin.

Tutkimuskohteena

Talvella 93-94 Tulus ryhtyi Sannan kuoroilmaisua koskevan pro gradu -työn koekaniiniksi - alkoi oman ilmaisuun panostavan konsertin suunnitteleminen ja valmistaminen. Huhtikuussa -94 järjestettiin sitten Gospelkuoro Tuluksen ensimmäinen oma konsertti "Nobody knows gospel" Jyväskylän A-salilla. Konsertissa luotiin katsausta gospelin eri tyylisuuntiin, negrospirituaaleista suomalaiseen gospeliin.

Esikoislevy

Seuraavana syksynä (1994) alkoi jälleen uuden opettelu: sopraanot treenasivat kotkotusta, pojat määkinää ja altot hiiren tuhinaa Eläinten jouluyö -musiikkinäytelmää varten. Joulun jälkeen yli kolme vuotta toimittuaan Tulus tarttui suureenhaasteeseen: oli aika koota levylle palasia Tulus-historiasta. Esikoislevyä tehtiin kevään mittaan ja seilmestyi syksyllä - 95 kantaen nimeä Tulus. Levynjulkistamiskiertueella Tulus vieraili Helsingissä Savonlinnassa ja Pieksämäellä, ja tämän myötä Tulus tuli tunnetummaksi myös muiden kuin jyväskyläläisten keskuudessa.

1994_elaintenjoulukansi_tulus

1995–2000

Johtajanvaihdos

Samanaikaisesti Tulus oli muutoksen edessä: kuoron persoonallinen johtaja, Sanna, luopui paikastaan jouluna -95. Kuorossa elettiin siirtymävaihetta, jossa yksin ja yhdessä mietittiin kuoron tulevaisuutta ja omaa paikkaa siinä. Useampi kuorolainen kokeili johtamista kevään aikana. Syksystä -96 johdon ottivat sitten käsiinsä pitkäaikaiset tuluslaiset Anne Federley ja Esa Jaakkola.

Uusien johtajiensa kanssa Tulus jatkoi kokonaisvaltaista eläytymistä painottavalla linjallaan, johon uutta musiikillista haastetta toivat monet kuoron sisällä syntyneet laulut. Omien konserttiensa lisäksi Tulus vieraili erilaisissa tapahtumissa; hengellisten tilaisuuksien ohella mm. Blues Live! -tapahtumassa ja Yläkaupungin yössä, josta on sittemmin tullut lähes jokavuotinen osa Tuluksen ohjelmaa.

1997_uv-ryttyla1997_yleis

Toinen äänite

Talvi 97-98 oli keikkojen osalta hiljaiseloa, mutta kulissien takana kuhisi: uusi levy oli työn alla. Suurempi kuin elämä -levy ilmestyi syksyllä -98. Levynjulkistamiskiertueen keikat suuntautuivat Jyväskylän lisäksi Helsinkiin, Kajaaniin, Lappeenrantaan, Savonlinnaan, Tampereelle ja Ryttylään. Koko kiertue tavoitti yli pari tuhatta ihmistä. Keväällä 1999 Tulus esitti levyttämiään kappaleita TV 2:n "Credo" -ohjelmassa. Yksi kappaleista, Pasuuna, on mukana Käyntikortti-kokoelmalevyllä.

kansi_suurempikuinelama

Vuosituhannen vaihde

Syksyn 1999 kohokohta oli marraskuinen esiintyminen Maata näkyvissä -festivaaleilla Turku-hallissa. Joulukuussa liikuttiin myöskin uusilla vesillä: Tulus vastasi musiikista radiojumalanpalveluksessa, jossa Ylen aalloille pääsivät mukaan laulut Sinun tiesi, Kutsut ja Sinun rauhasi. Radio Dei:ssä on myös paljon soitettu Tuluksen musiikkia.

Uusi vuosituhat alkoi esiintymisellä Paviljongissa Toivon vuosituhat -tapahtumassa, jossa pääpuhujana oli Kalevi Lehtinen. Helmikuussa Tulus valloitti Pohjanmaata esiintymällä Kansanlähetyksen Little light -illoissa Seinäjoella ja Vaasassa. Syksyllä 2000 kuorossa tapahtui sukupolvenvaihdos: kuoroon otettiin parikymmentä uutta laulajaa.

1999_lappeenranta1999_sini

2000—

Studio kutsuu

Syksyllä 2000 tartuttiin uuteen haasteeseen: alettiin harjoitella kolmatta pitkäsoittoa varten. Levyä äänitettiin talven ja kevään mittaan. Tällä kertaa levyn äänittämisestä vastasi Jarkko Tornberg ja Signal to Noise Oy. Levyn tekemisen lomassa konsertit jäivät hieman vähemmälle, joskin Tuluksella oli kunnia olla mukana Nuorten ekumeenisessa pääsiäisessä Tampereen Pirkka-hallissa. Tuluksen kolmas pitkäsoitto nimeltään "Tutki minut" näki päivänvalon marraskuussa 2001. Tulus toi kuulijoille jälleen tuoretta suomalaista kuorogospelia ammattitaitoisella bändillä höystettynä.

1999_kuuntelukansi_tutkiminut

Antaa tulla

Maaliskuussa 2002 Tulus vieraili Evankelisilla Musiikkimessuilla, kesäkuussa Evankeliumijuhlilla Alajärvellä ja elokuussa Vivamossa Uskon Yö -tapahtumassa. Syksy alkoi konsertilla VantaaGospel -tapahtumassa. Heti sen jälkeen näki lokakuussa 2002 päivänvalon Tuluksen neljäs äänite CD-EP "Antaa Tulla". Tuottaja-kitaristi Esko Turpeisen käsittelyssä Antaa tulla muotoutui tiukaksi rypistykseksi särmikkäämpää Tulusta. Piste i:n päällä on Tero Ahosen musiikkivideo EP:n nimikkobiisistä. Vuoden taittuessa syyspuolelle Tulus otti toiseen kertaan historiansa aikana käsittelyyn koko perheen musiikkinäytelmän Eläinten jouluyö.

2002_musamessut_vanhakansi_antaatulla

Galleria Rooma

Vuonna 2003 Tulus löysi jälleen uusia ilmaisun muotoja poikkitaiteellisessa kokonaisuudessa Galleria Rooma. Musiikin, tanssin ja draaman saumaton kokonaisuus kutsui kuulijat keskelle taidenäyttelyn avajaisia. Yksi kerrallaan avautuivat taidenäyttelyn taulut musiikillisiksi maisemiksi kuoron seistessä yleisön ympärillä. Galleria Roomaa esitettiin Jyväskylässä useaan otteeseen sekä lisäksi Säynätsalossa, Viitasaarella ja Vivamossa. Kokonaisuuden dramaturgiasta vastasi Mika Lahtinen ja koreografiasta Anne-Marika Ikonen. Galleria Rooman lomassa Tulus teki kevätreissun Lapuan hiippakunnan työntekijöiden juhlaan Seinäjoki Areenalla. Syksyllä 2003 tuli kuoroon jälleen iso joukko uusia laulajia. Ensikonsertti kuultiin jouluna Kaupunginkirkossa – ensimmäinen joulukonsertti Tuluksen historiassa!

Sinua en unohda

Vuonna 2004 entisistä ja nykyisistä tuluslaisista koottu lauluryhmä teki Pekka Simojoen kanssa äänitteen, jolla on erityisesti Pekka Simojoen uusia surulauluja. Levy kantaa nimeä Sinua en unohda, lauluja rakkaan muistolle. Vuoden 2004 lopussa Anne Federley myös jäi sivuun Tuluksen johdosta.

kansi_sinuaenunohda

Joka laulaja mikrofonin varteen

Tulus hankki syksyllä 2005 henkilökohtaiset head-set –mikrofonit. Saimme ison piuhaviidakon vastapainoksi uudenlaisen mahdollisuuden kehittää kuoron ja yhtyeen yhteissointia. Henkilökohtaiset mikrofonit antoivat mahdollisuuden myös uudenlaiseen äänitystapaan. Halusimme, että seuraava äänitteemme olisi äänimaailmaltaan intiimimpi ja lämpimämpi. Jos tämä on hulluutta ilmeistyi loppusyksyllä 2006.

kansi_jtoh

Uusi, Covertava yhteistyökuvio

Viimeiset vuodet Tulus on viritellyt yhteistyötä Gospel Covertajien kanssa. Projektin tuloksena syntyi äänite 2o2n maaliskuussa 2011. Tämä äänite on suomalaisinta ja akustisinta Tulusta tähän mennessä. Yhteistyö Covertajien kanssa on ollut luontevaa ihan jo siksikin, että Tuluksen bändileaderi Esko Turpeinen toimii molemmissa yhtyeissä - ja studiossa äänittäjä - miksaajana.

2o2n_kansi_press

20 vuotta

Syksyllä 2011 Tulus täytti 20 vuotta. Tätä juhlistettiin kahdella sähköisellä konsertilla Kuokkalan kirkossa marraskuussa 2011. Konserteissa äänitettiin live-tallenne, jota työstetään julkaisumuotoon parhaillaan.